keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Viktoriaaninen matto ja isoäidin neliöt

Ihastuin virkattuun viktoriaaniseen ristikkoruutuun. Näin netissä mallin kun siitä oli tehty matto http://virkattukoti.blogspot.fi/2016/03/viktoriaaninen-matto.html. Virkkasin maton miniontelokuteesta nro 7 koukulla. Yhdistelin palat ja tein reunukseen vielä yhden kierroksen kiinteitä silmukoita ja sitten vielä pylväsryhmiä. Kokeilin monenlaista reunusta, mutta sitten päädyin tähän. Neliöiden virkkaaminen oli kivaa.Matto on vähän aran värinen, kun tein sen valkoisesta kuteesta. Varsinkin kun meidän koira tykästyi makaamaan siinä. Valkoinen on kumminkin niin raikas väri. Olen aiemmin tehnyt isoäidin neliöistä torkkupeiton. Siitä tuli todella lämmin kun tein sen 7 veljestä langasta. Neliöiden yhdistelemisessä oli kova urakka.






sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Virkattuja kuppikakkuja ja dominokeksejä

Olen tehnyt virkkaamalla koristeeksi kuppikakkuja ja dominikeksejä. Kivat koristeet esim keittiön pöytätasolle. Olen laittanut virkatut koristeet lasikuvun alle niin eivät kerää pölyä. Kuppikakkujen ohjeen olen ottanut https://www.tuuliadesign.fi/ideatohjeet/virkkaus sivustolta, samoina alla olevien pannualusten ohjeen. Dominokekseille löytyy ohjeita googlettamalla. Nämä on myös kivoja lahjaideoita.









sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Jäkälää, sammalta ja käpyjä

Luonnonmateriaalit on ihana materiaali tehdä koristeita pihalle. Niistä saa iloa moneksi vuodeksi. Sammalpalloihin olen tehnyt ensin sanomalehdistä pallon. Olen kostuttanut sanomalehtiä ja lisännyt kerroksia niin paljon, että pallo on sopivan kokoinen, Sen jälkeen olen laittanut sammalta pieninä mattoina pallon päälle ja kiinnittänyt kiertämällä ohutta vihreää ompelulankaa ympärille. Sammalsydämiin olen leikannut kanaverkosta sydämen mallisen palasen , laittanut sammalta molemmin puolin ja kiinnittänyt vihreällä ompelulangalla. Pienet kävyt olen liimannut kranssipohjaan.











torstai 8. kesäkuuta 2017

Takapihan suihkulähde

Olemme laittaneet takapihalle suihkulähteen. Ostimme valmiina altaan, pumpun ja kiven, josta vesi tulee. Upotimme altaan osaksi maan alle ja peitimme näkyvän osan kivillä. Suihkulähteen ympärille tehtiin valu, johon upotimme pieniä liuskekiviä. Nyt nurmikko on helpompi leikata. Suihkulähteen keskellä on valo. Hämärällä suihku näyttää isolta kunttilältä. Mosaiikista olen tehnyt korennot kiviin.