keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Makramee "elämänpuu"

Olen halunnut toteuttaa makramee-tekniikalla "elämänpuun". Muuntelin ohjetta oman näköiseksi. Halusin liittää puuhun virkattuja valkoisia kukkia. Juuristoon halusin liittää viisi keraamista sydäntä, jotka kuvaa meidän perhettä.


perjantai 23. helmikuuta 2018

Kevättä kotiin, makramee amppeli

Nyt kun kevätaurinko pilkahtelee, niin herää sisustusideat. Alan kaipaamaan keväisiä, pirteitä värejä. Yksi kevään ja kesän lempiväreistä on ehdottomasti limen vihreä. Limen vihreä yhdistettynä valkoisen, harmaan ja vähän hopean kanssa on mielestäni ihana yhdistelmä. Olin pienessä käsileikkauksessa ja käsillä tekeminen on ollut tauolla. On ollut kieltämättä ollut hankalaa, kun ei ole voinut tehdä ja ideoita kyllä olisi:). Nyt pystyin aloittamaan ja teinkin kaksikerroksisen amppelin makramee-tekniikalla. Tein valkoisena ja siihen  viherkasvit. Antaa kivan raikkaan ilmeen.


lauantai 17. helmikuuta 2018

Vessaan bling bling mobile

Meillä korkeat huoneet. Vessa on ollut niin avaran ja kolkon näköinen. Seinälaatat on valkoiset lukuunottamatta yhtä mustaa raitaa. Olen aiemmin tehnyt vessan pöytatasolle timanttimaalaustyön, joka on ollut jo aiemmin esillä blogissa. Lisäksi pöytätasolla on korkea lasinen maljakko, jossa on käppyröitä oksia. Nyt tein kattoon mobilen, johon laitoin lasisisia himmelipillejä ja kirkkaita helmiä. Voihan vessassakin olla vähän bling blingiä:)




torstai 15. helmikuuta 2018

Jääkoristeita

Tein myös neilikoista maitopurkkeihin jäädytettyjä koristeita. Nämä on tosi kivoja myös haudalle. Jääsydämet on monena talvena koristanut meidän etuterassia. Ne on todella kauniita pakkaspäivinä kun ne heiluu ja kimaltelee.




keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Hyvää ystävänpäivää

Oikein hyvää ystävänpäivää kaikille blogissa kävijöille:)


Ystävänpäivään

Tein tänä vuonna tällaisia  pieniä enkelinsiipikorttteja. Olen ostanut aiemmin pienen silikonisen enkelinsiipimuotin. Laitoin muottiin helmiäismassaa, joka sitten kovettui. Ihania pieniä enkelinsiipiä



tiistai 6. helmikuuta 2018

Vanhat kirjat



Vanhoista kirjoista saa sivuja taittelemalla hauskoja käyttöesineitä ja koristeita. Ylemmässä kuvassa kirjasta on poistettu toinen puoli kannesta. Kannen olen koristellut pitsillä ja jokainen sivu on taitettu kaksin kerroin. Näin tästä saa mukavan muistitelineen. Kuusi on samoin taiteltu kirjan sivuista.



torstai 1. helmikuuta 2018

Jäätulppaanit

Ostin kaupasta eurolla tulppaanikimpun. Eihän ne ollut enää ihan tuoreita, mutta ihan hyvän näköisiä tähän hommaan. Ei muuta kuin vettä ämpäriin,  kukat sinne ylösalaisin ja pakkaseen jäätymään. Kiersin kukkien varsien alareunaan rautalangan ja langan molemmat päät kiinni ämpärin reunaan. Näin saa kukat pysymään paikoillaan.