lauantai 28. heinäkuuta 2018

Terassitaulut

Tuunasin vanhoista tauluista taulut terassin seinään. Taulut oli alunperin värikkäät kohokuvioiset maalatut taulut kullanvärisillä kehyksillä.  Kalkkimaalia pintaan ja vähän kukkia koristeeksi.















tiistai 24. heinäkuuta 2018

Keinuva keiju lyhtyyn

Tein lyhtyyn keijukoristeen,  joka on mielestäni tosi herkkä. Näin tällä tyylillä tehdyn ja halusin tsekin toteuttaa. Keijun vartalona on silkkikukka nurinpäin. Hiukset naavasta,  pää puupallosta, keinu kaarnanpalasta, narut juuttinarua, puun oksa ja pohjalla jäkälää. Koristeeksi laitoin kukkia ja tekosieniä .






sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Helmivirkattu hevostaulu

Tein sytymäpäivälahjaksi tämän taulun helmivirkkaamalla. Taulun koko on 36 x 64cm. Olihan siinä kova urakka,  mutta kannatti. Mieheni teki taulun taakse listasta kehyksen. Löysin netistä hevosen mallin jostakin ristipistokaavioista. Oli vain vähän hankala tehdä, kun mallipiirros ei ollut aivan selkeä.

perjantai 20. heinäkuuta 2018

torstai 12. heinäkuuta 2018

Pieni puupenkki pupuperheelle

Mieheni teki pienen puupenkin runkosyreenin alle. Tässä ihana paikka pupuperheelle. Taustalla näkyy pieni kaarisilta. Sen mieheni on tehnyt aiemmin. Tästä sillasta lähti puutarhan suunnitteleminen ja rakentaminen. Mukavaa puuhastelua





tiistai 3. heinäkuuta 2018

Nalle timanttityö

Tuli tehtyä vielä yksi timanttityö. Tein tämän jo aiemmin keväällä. Halusin tehdä lahjaksi ihanalle pikkuneidille syntymäpäiväksi. Tämä oli vähän helpompi tehdä, kun tässä timantteja ei tullut koko alueelle. Aiemmin tekemissäni "timanttimaalauksissa" timantiti on tullut koko työhön. Laitoin lopuksi vielä pitsireunuksen työn ympärille.



Kesäkukat kauneimmillaan