torstai 19. joulukuuta 2019

Maalattu ja koristeltu vaneerilaatikko

Maalasin vaneerilaatikon ensin kalkkimaalilla. Laatikon läpimitta 35cm. Kalkkimaali on todella hyvä tällaiseen työhön. Kun maali oli kuivunut, aloitin koristelun. Tein tähtikuviot servettilakkatekniikalla. Tekstit on tehty kirjainleimasimilla. Sivuilla kulkee teksti "today, tomorrow, forever". Lopuksi lakka päälle. Sain kivan laatikon pojan joululahjalle☺️


sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Virkattu joulutähti

Näin netissä kuvan virkatusta joulutähdestä. Ihastuin kovasti. Löysin siihen kaavion, kuinka virkataan. Työhön virkattiin kaksi samanlaista kappaletta. Yhdistin kappaleet virkkaamalla yhteen. Haastavaa oli saada puhallettua työn sisälle kuusi ilmapalloa, niin että sakaroista tulisi saman kokoiset. Laitoin työn sisälle pitkän led-valonauhan.


lauantai 7. joulukuuta 2019

Lumihiutale joulukukka

Tein muutaman "joulukukan" lahjaksi. Virkkasin lumihiutaleita, jotka tärkkäsin liima-vesiseoksessa. Liimasin hiutaleihin pienen pieniä helmiä. Hiutaleet roikkumaan oksaan ja siihen vielä muutama kristalli ja huovutettu harmaa tonttu.




sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Lasipilleistä himmelikoristeita

Olen tehnyt lasiputkista eteiseen valohimmelinauhan ja olohuoneen ikkunaan tähtiä. Tähtien lasiputkista toiset oli kuviollisia ja toiset sileitä. Kivan näköisiä kun heiluvat hiljalleen ikkunoissa.






keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Valokoriste eteiseen

Nyt on niin pimeää, että on kiva laittaa vähän tunnelmavaloja sisälle. Tein eteisen lipaston päälle vähän samantyylisen valokoristeen kuin viime vuonnakin. Alustana pyöreä metallitarjotin. Päällä lasikupu, tekolunta ja koristeita.


perjantai 11. lokakuuta 2019

Virkattu sisustustyyny

Kävin Lankavan liikkeessä Kauhavalla. Siellä oli tällä tyylillä tehty neulatyynyjä. Samaa ohjetta käytetty myös pyöreisiin tyynyihin. Tein pienillä muutoksilla tyynystä sydäntyynyn. Oranssi väri miellyttää minua kovasti näin syksyllä. Sisustukseen saa väriä pienillä asioilla.


lauantai 5. lokakuuta 2019

Jon-villasukat

Tein miehelleni Jon-villasukat. Tein valkoiseen osioon tekstin. Teksti kuvaa hänen harrastustaan painivalmentajana - ja tuomarina. Saaja oli iloinen saadessaan lämpöä jaloille 😊