Halusin tehdä puutarhaan kiven päälle tekstin. Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Hyvin pieni pensseli ja kalkkimaalia. Pintaan suihkutin muutaman kerroksen lakkaa.
maanantai 20. toukokuuta 2019
keskiviikko 1. toukokuuta 2019
Koristepaviljonki
Keväällä, kun lumi sulaa, alkaa puutarha-asiat kiehtomaan. Tilattiin puutarhaan rautainen paviljonki. Olen haaveillut tästä monet kesät. Nyt löytyi sopiva meidän pihaan. Kehikko on vielä aika tyhjän näköinen. Ajatuksena olisi laittaa erilaisia köynnöksiä kasvamaan kehikkoa pitkin. Ajattelin istuttaa monivuotisia maahan ja yksivuotisia ruukkuihin.. Tässähän ei ole kuin mielikuvitus rajana😊. Laitoin roikkumaan valosudenkorentoja, perhosia ja palloja. Nämä toimii aurinkokennolla. Kivan näköisiä hämärällä kun valo syttyy.
tiistai 30. huhtikuuta 2019
Neulottu poncho
Ihastuin tähän ponchoon, kun näin tämän. Ostin tähän tarvikepaketin Seinäjoen Rustoopuorista. Malli ja ohje on taito itä-suomi. Poncho tehdään neljästä kappaleesta. Lanka oli tosi kiva kun siitä tuli kuvio ja liukuväri samasta kerästä.
keskiviikko 24. huhtikuuta 2019
Belgialainen puu
Tehtiin tänään yhdessä mieheni kanssa punottu Belgialainen puu. Puun yläosa kasvaa myöhemmin täyteen lehtiä. Puuhun tarvitaan 32 kpl pitkiä, suoria pajuja n 170cm. Pajut asetetaan multa-astiaan pareittain n60 asteen kulmaan vuoroin vasemmalle ja vuoroin oikealle. Oksat punotaan ristikoksi. Punomisessa on aika kova homma, mutta myöhemmin kyllä palkitsee vaivan. Puusta tulee tosi näyttävä kun lehdet muodostaa pehkon yläosaan ja runko on punottu.
sunnuntai 14. huhtikuuta 2019
Korttipaja
Innostuin pitkästä aikaa tekemään kortteja eri tilanteisiin. 3-D kuvista saa kivan näköisiä ja näyttäviä kortteja.
perjantai 5. huhtikuuta 2019
Virkattu linnunpesä
Näin netissä tämän ihanan virkkausmallin. Tätä voi käyttää monenlaisena koristeena. Pääsiäisen aikaan tipuja ja muulloin vaikka linnunpesänä. Työ virkataan ensin, sitten puhalletaan ilmapallo sisään ja kovetetaan liima-vesiseoksella. Mallin ohje löytyy https://m.youtube.com/watch?feature=youtu.be&v=d5gqSREqi_A sivustolta
sunnuntai 24. maaliskuuta 2019
Iso virkattu ikkunakoriste
Tein ystävälle syntymäpäivälahjaksi virkkaamalla ison pitsikoristeen ikkunaan. Kiinnitin pitsiliinan virkkaamalla valkoiseen metallikehikkoon. Kehikon läpimitta on 40cm. Koristeeksi laitoin valkoisen rusetin ja enkelin siivet.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)













