sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Koivun risuista kirjaimia

Olen muotoillut hyvin ohuista  koivun risuista kirjaimia. Olen tehnyt kirjaimet muotoon ohuen rautalangan avulla ja kiinnittänyt ne sitten vanhaan ladon seinälautaan Kirjainten viereen olen muotoillut risuista sydämen.. Olen laittanut työn ulos meidän ulko-oven päälle. Oven toiselle puolelle olen tehnyt koivun risuista ison sydämen.







torstai 4. toukokuuta 2017

Taulut terassin seinälle

Olen tehnyt kaksi taulua terassin seinälle. Taulun kehykset on tehty vanhoista ladon seinälaudoista. Tein kehykset isäni avustuksella:). Kehyksien taakse olen leikannut isot palat koivun tuohta ja kiinnittänyt ne niittaamalla. Toiseen kehykseen laitoin pieniä käpyjä ja toiseen tein koivun risuista sydämen. Vierasmökkiin tein samanlaisen kehyksen johon kiinnitin äitini virkkaaman pitsiliinan ja siihen koristeen. Taulut on aika isot, kun niiden mitta on 45x45.









tiistai 2. toukokuuta 2017

Koriste maitolaituri puutarhaan

Vierasmökkimme sai viime kesänä kaverikseen pienen koriste maitolaiturin. Pyysin miestäni tekemään sellaisen. Ei ensin innostunut ajatuksesta. Alkoipa sitten viime kesänä kyselemään vähän mittoja rakennusta varten ja siitä se sitten lähti :) Sopii mainiosti pieneen pihaan. Laiturin sisällä on hyvä säilyttää multasäkkejä ja kukkaruukkuja.








maanantai 1. toukokuuta 2017

Pieni vierasmökki ja tunnelmaa pimeneviin iltoihin

     Pihassamme on pieni vierasmökki, jonka tilasimme valmispakettina osina. Mökki oli alkuperäiskokona aivan liian matala meidän käyttötarkoitukseen. Siihen sai ostaa erikseen lisää hirsikerroksia, että siitä sai  korkeamman. Mökki on pieni ja se tekeekin siitä niin soman. Kesäisin toimii kahvittelu ja seurusteluhuoneena. Syksyn pimenevinä iltoina sinne saa tosi tunnelmallisen valaistuksen  kynttilöillä. Talvella toimii tosi hyvänä varastotilana.                                                                                                                                       

























sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Kaarisilta ja kivipuro

Kevät on jo pitkällä ja pian saapuu kesä. Nämä kuvat on otettu viime kesänä. Mieheni teki meille muutama vuosi sitten pienen kaarisillan. Ideana oli tehdä kuiva kivipuro ja kivipuron päälle kaarisilta. Mielestäni toteutuksesta tuli tosi kiva. Kivet lähtee pläkkiämpäristä, jatkuu sillan alta ja laskeutuu takana olevaan ojaan.  Kivien alle on kaivettu matala ura, jonka päälle on sitten laitettu suodatinkangas ja kivet ladottu kankaan päälle. Sillan kaiteet mieheni toteutti paksusta hamppuköydestä. Pihamme rakentaminen lähti etenemään kaarisillasta. Sen jälkee on tullut kaaripenkki ja toinen kaari, jonka läpi tullaan puutarhaan. Puutarhaamme tuli pieni mökki ja sen jälkeen ihana pieni maitolaituri, jonka mieheni teki viime kesänä. Näistä laitan kuvia myöhemmin. Ihanaa kun pian pääseee toteuttamaan uusia ideoita puutarhaan. Sitten käsityöt jääkin hetkeksi tauolle:)










maanantai 24. huhtikuuta 2017

Makramee seinätekstiili

Sain viikonlopun aikaan tehdyksi uuden makramee seinätekstiilin. Olin aiemmin taito etelä-pohjanmaan järjestämällä kurssilla. Siellä näin tällaisen mallin ja ihastuin heti. En ehtinyt siellä aloittamaan tätä työtä. Työhön ei ollut kirjallista ohjetta. Sain luvan ottaa työstä kuvan ja käytin sitä mallina. Taustalla näkyy himmelitöitäni. Palaan niihin tarkemmin myöhemmin.



sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Kuvansiirtoa puulle, kankaalle ja lasille

Olen tehnyt kuvansiirtoa eri materiaaleille. Tämä on tosi kiva tekniikka siirtää kuvia erilaisille pinnoille. Valokuva tai jokin muu kuva kopioidaan lasertulostimella. Pitää muistaa, että jos kuvassa on tekstiä niin se tulee peilikuvana. Olen tehnytt äidilleni lahjaksi hänen lapsuuskuvasta kuvan puusydämelle. Siinä näkyy, että teksti on peilikuvana. Melkein mitä tahansa kovaa meteriaalia voi käyttää alustana, mutta pinnan tulee olla sileä. Alusta ei voi olla imukykyinen. Kuva siirretään pintaan käyttämällä kuvansiirtogeeliä. Kuvansiirtogeelin avulla muste siirtyy haluttuun pintaan ja paperi häviää. Kastettu paperi hierretään pois alustasta sormilla pyörittäen.
Ohje:
1. Printtaa valokuva tai teksti tavalliselle paperille ja leikkaa se haluttuun muotoon. Sivele kuvan. pintaan paksuhko kerros kuvansiirtogeeliä ja liimaa se sitten haluttuun kohtaan. Paina ilmakuplat pois. Apuna voit käyttää talouspaperia. Tarkista että kuva on tiiviiisti kiinni alustassa. Anna kuivua yön yli.
2. Kun kuva on kuivunut, kostuta se märällä sienellä tai jollakin rätillä. Hierrä  hiljalleen paperia pois alustasta. Paperi rullaantuu pois ja muste jää kiinni alustaan. Kun työ on kuiva niin voit lakata sen.
Olen tehnyt mieheni ja minun lapsuuskuvista kuvansiirtoa puupalikoille. Samoin olen tehnyt meidän edesdmenneen koiran kuvasta. Olen tehnyt samanlaiselle alustalle myös kuvan meidän hääkuvasta. Samalla tavoin olen tehnyt kuvansiirtoa myös kankaalle ja lasille, Kankaalle tehtynä on haasttavampaa.